maanantai 31. tammikuuta 2011

Uusi viikko :)

Olen melkeinpä jo tervehtynyt, mutta energiatasot on vielä suhteellisen alhaalla. Tuntuu, että täytyy alkaa rakentaan kuntoaan uudestaan. Mieli laukkais jo salilla ja baareissa mutta vähänenkin liikkuminen saa leposykkeen nousemaan ja hengityksen rohiseen.

Ja yksi yllättävä piirre, mikä nousi pintaan tossa kipeenä ollessa, oli jatkuva herkkujen himoaminen! Teki mieli karkkia ja sipsejä nam nam. Ja kukapa sairaalta lapselta tikkarin kieltäisi.
Ei siinä mitään, joskus herkuttelu on hyvästä.. mutta nyt tuntuu vaikealta lopettaa herkuttelu. Nälkä on edelleen iso ja nyt viimeinen asia, mitä haluaisin syödä on kasvikset, yäk!

kävin kuitenkin aamulla normaalin tapaan puntarilla ja painoa oli jopa hieman lähtenyt, mikä on tietty normaalia kun on kuumeessa. Mutta nyt täytyy repiä motivaatiota jostain. Kirjasin painon tietokoneeni Fitday ohjelmaan ja fiilistelin painonlaskuni indeksejä. Jipii, jatka samaa rataa! :D

Sitten ehdottomasti ykköskeinoni kerätä motivaatiota: ajatusleikki.
Pistän mieltä kohottavaa musiikkia soimaan ja haaveilen siitä olotilasta, minkä saavutan kun olen laihtunut. Jipii! Ihana kevät on tulossa ja ennen kuin huomaankaan taas kuljetaan ilman turvaa tuovia paksuja toppatappeja, iiks! Ja kesä ja bikinikausikin tulee!

Sitten käyn 'ikkuna'shoppailemassa netissä: http://www.asos.com/Women/Dresses/Cat/pgecategory.aspx?cid=8799

http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/mekot/

Huh huh, koko 42 vai 38 noista mekoista.. vai jopa 36... grrr

Huh ja löysin aivan unelmamekkoni: http://www.asos.com/Victoria-Beckham/Asos/Asos-Ponti-Roma-Tailored-Pencil-Dress/Prod/pgeproduct.aspx?iid=667555&cid=8799&Rf-800=-1,58.502&sh=0&pge=10&pgesize=20&sort=-1&clr=OilYellow

(Väri olis tietty musta)


Jos joskus mun kroppa sallis ton! ah!

perjantai 28. tammikuuta 2011

Halleluja

menolippu vararikkoon:

http://www.shoesofprey.com/

Shoes of pray - suunnittele omat kenkäsi

torstai 27. tammikuuta 2011

Kuumeessa

Juuri kun pääsin jauhamasta, etten oo koskaan kipee. Että aina säästyn kaikilta näiltä flunssa-aalloilta. Juujuu :D

No, koska digiboxissa ei oo hyviä tallenteita, tää seuraava sivusto ja maailman paras tv-sarja saa mun täyden huomion seuraavat kaks päivää. Tuolta voi kattella myös uusimpia täykkäreitä! Siellä on varmaan jo ainakin viis jaksoo tullu mitä ei oo viä suomen telkkarissa näyetty. Varokaa viruksia ja pitäkää hermonne noiden pop-uppien kanssa, niin sillain toi onnistuu. :) Tutustukaa ja nauttikaa! :D

http://tv.blinkx.com/show/how-i-met-your-mother/a66ctQ16GJf8c04k


http://tv.blinkx.com/ <---etusivu

tiistai 25. tammikuuta 2011

Beyoncé feat. Jay-Z - Upgrade U ft. Jay-Z


Mun mielestä tää on ehkä kaikkien aikojen siistein video. Gotta love that Beyonce gurl!

maanantai 24. tammikuuta 2011

Työvaatteita :)

Tässä ihan pari asua, mikkä sopii mun vartalonmallille. Kaikki vaatteet on ostettu Seppälästä.. tietty! :)
















Muusikin halus kuvaan :)


Hyvät kengät, huono kuva :)

tiistai 18. tammikuuta 2011

wtf

http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a151702/maailman+suurimmat+rinnat+eivat+lakkaa+kasvamasta++katso+video/

:'D kaunista

What is Dubstep? - all you need to know

Even I’m Offended By This - The Superficial - Because You're Ugly

Even I’m Offended By This - The Superficial - Because You're Ugly

Voi että mä vihaan tota akkaa!:D (lue ylläolevasta linkistä)
Siis ihan kamala. Ja kun toi Sanda Bullock on niin symppis tyyppi..
Vihaan just tollasia moraalittomia syöjättäriä, keille on aivan sama vaikka pilais jonkun avioliiton. Okei, joo onhan se Bullockin mies suurin syyllinen, mutta kyllä toi nainen on todellakin ollut tietonen, että se mies on naimisissa. Sitähän sanotaan, että miehet pettää, koska niin moni nainen on valmis pettään niiden kanssa. Tosi surullista.




Kumman ottaisit?


maanantai 17. tammikuuta 2011

Dubba Jonny - Home

Kim Kardashian Inspired Hair








Tässä on ihan ok tutorial video. Mun mielestä toi on paras tyyli saada kunnon Kimin tyyliset pehmeet kiharat. Eli kun kääntää hiuksen ton suoristimen ympärille ite, eikä perinteisesti kiharra pyörittämällä hiusta latvasta ylöspäin.
Oon nyt jääny ihan koukkuun tähän hiustyyliin.. varsinkin kun mun klipsipidennykset alkaa oleen jo sen verran kulahtaneet, että suorana ne menee aika helposti jo takkuun. Tälläin kiharana (ja kilo lakkaa) ne pysyy aisoissa. Tällä hiusmäärällä kyllä tuon lookin tekemiseen menee ainakin se tunti aikaa.. hups. :D

http://www.youtube.com/watch?v=eAsPcoHvrFo (pistän pelkän linkin, koska embedded haistatteli mulle ja linkin jakaminen ei onnistunut plus noita tutorial videoita on youtube pullollaan. Laittaa vaikka, että kim kardashian wavy hair tjs.)

tiistai 11. tammikuuta 2011

Dubstep

Tällä hetkellä yks mun suurimmista rakkauksista on muusiikkigenre, nimeltä dubstep. Toisinsanoen dubstep on drum and bass, eli raskasta bassoa. Dubsteppi on nuori genre, ja sitä soitettiinki ensimmäisen kerran radiossa edes sen syntymaassa Britanniassa vasta vuonna 2005.

DnB on nyt 'SE' juttu, mutta se ei oo syy, miksi pidän siitä.. pidän siitä, koska se on musiikkillisesti neroa ja mieltä mullistavaa, tunteita herättävää.. kun se on oikein tehty. Kun on kuunnellu dubsteppiä tarpeeksi pitkään, ei muu musiikki kuulosta enää miltään. Yks syy, miks pidän dubstepistä, on sen rytmi. Sama syy, miksi rakastan hip hoppia ja äränbeetä.

Ensimmäinen kosketus dubsteppiin mulla tapahtu vuonna 2009 kun sattumalta kuulin tän Nnekan biisin (Chase ja Status tehneet siitä dubsteppi version):



Vasta pikku hiljaa sen jälkeen, kun olin rakastunu tähän biisiin, tajusin, että tän takanahan on kokonainen genre tällästä musiikkia.. luulin ensin, että tää on vaan joku rock remixi.
Sitten Dubstepista tuli mulle harrastus. Tuli aina loistava fiilis, kun löysi jonkun mahtavan biisin. Monet dubstep biisit onkin jo klassikoita syntyessään. Tää on hirveen monimutkanen ja monivivahteinen genre, mitä ei voi ees muutamalla biisillä saada selkoon. Dubistäkin löytyy raskaampaa ja kevyempää (liquid) tyyliä - niinkuin kaikista muistakin musiikin genreistä.
Dubsteppiä ei tule sekoittaa tranceen tai teknoon.. ei ei!

Tässä kuitenkin vielä pari mun lempparia:



huom. tässä kattokaa tää video. Ei voi olla rakastumatta.








Huomasin, että suuri osa näistä on vähän melankolisempaa settiä. Eli toki iloistakin dubsteppiä löytyy!

pakko laittaa ny ees yks ilosempi :D



Eli huom. dubstep ei todellakaan oo vain huurupäisten pajareittein musiikkia! .. vaikka toi ylläoleva video ei nyt yhtään tue mun sanaa :D

maanantai 10. tammikuuta 2011

Motivaatiokuvia

Kim on ylijumala. Siinä on tooodella kaunis nainen. Toki on aikas varmaa, että veitsen alla hän on käynyt.. mutta ei ainakaan minua haittaa. Kim on fantasia, saavuttamaton unelma. Voisin koska vaan vaihtaa elämää Kimin kanssa.

Kannattaa hankkia itselleen joku ihanneminä ja laittaa hänen kuvansa esim. tietokoneen taustakuvaksi. On ihanaa matkustaa ajassa eteenpäin mielessään ja fantasioida, että mitä jos MINÄ näyttäisin edes vähääkään tuolta, ah!
























Go Fat GO - mania!

10.1.2010


Jutta Gustafsbergin ja hänen GofatGo! – haasteensa innoittama ajattelin pitää uudenvuodenlupauksestani kiinni – ja jatkaa laihduttamista.
Fitfarmin ruokaohjeet vaikuttavat aidosti hyviltä. Toki minussa asuva anarkisti ei anna noudattaa sääntöjä nollatoleranssilla. Otan niistä suurieleisesti ohjeita ja sovellan ne omaan elämääni sopiviksi.
Teen suhteellisen fyysistä työtä plus työssäni pitää olla jatkuvasti skarppina ja toimia ihmisten kanssa.. joten minulla ei ole varaa olla apaattinen, verensokerit nollilla oleva zombi.
Tässäkin tilanteessa peräänkuulutan kaloreiden laskemista, siinä ei voi mennä vikaan.
Ideaalinen kalorimäärä päivässä on 1500 kaloria. Jos kalorimäärä laskee alle 1200 kalorin, keho menee ketoosiin. Ketoosi on toki ihan hauskalta kuulostava tila, missä keho polttaa omia rasvavarastojaan, kun uutta rasvaa ei pikku temppeliin tule. Ketoosista voi olla montaa mieltä ja siitä löytyykin kahta eri koulukuntaa – ne jotka ovat sitä vastaan, ja ne ketkä luulevat että se toimii, haha! (huom. bodarit ja muut kisoihin valmistautuvat)
Ketoosin flobbi iskeekin sen jälkeen, kun ketoosin lopettaa. Keho tarttuu kuin mielipuolinen hullu joka ikiseen kaloriin, mitä suuhusi laitat ja on varmaa, että varastoi sen’ pikku’ takapuoleesi.. ihan vain uuden paaston pelossa. Tämä on osa ihmisen eloonjäämis-strategiaa; kehomme ei anna meidän kuihtua. Toki ketoosi toimii kehonrakentajilla.. koska dieettaamisen jälkeen alkaakin massakausi.

Olen kokenut ketoosin helvetin henkilökohtaisesti muutaman kerran (tunnetaan myös ilmiönä jojo-laihdutus). Noin 15-vuotiaana innostuin ensimmäisen kerran laihduttamisesta. Päätin laihduttaa painonvartijoiden pistetaulukolla ja kaikki meni hyvin kunnes aloin pelata peliä pisteillä. Mitäpä jos syönkin vain 10 pistettä, sallitun 20 pisteen sijaan. Huono idea. Söin huomaamattani päivässä vain ehkä nippa nappa tuhat kaloria.. kaikki ruoka oli kiellettyä. Kyllähän minä laihduin, 25 kiloa tarkkaan ottaen. Jossain vaiheessa kuitenkin kuminauha ei enää venynyt, vaan pamahti.. ja niin minun painonikin.
Ensimmäisen retkahdusviikon aikana kiloja tuli takaisin neljä ja ajattelin, että se on vain nesteitä..

Niinpä painonnousua jatkui ja laihduttamista oli mahdotonta jatkaa, olin näännyttänyt kehoani liian pitkään ja nyt se otti takaisin kaiken mitä sai. Kaksi vuotta eteenpäin ja olin lihonut 40 kiloa. Eli melkein tuplasti sen, mitä aikoinaan laihduin.
Kesästä 2009 olen laihtunut yhteensä noin 20 kiloa. Ensimmäiset kilot lähtivät helposti, koska elopainoa oli niin paljon. Kesällä 2010 laihduin 12 kiloa. Söin terveellisesti, liikuin paljon ja rakastuin proteiinijuomiin. Laskin joka päivä syömäni kalorit. Riitti kunhan ne olivat sinnepäin, ei tuskaisaa maniaa siitä, että kalorit menivät tarkalleen oikein. Nykyään onkin helppo laskea päivän kalorit, koska useimmissa elintarvikkeissa on räätälöidyt kalorimerkinnät. Esimerkiksi, leipäpussissa lukee, montako kaloria yhdessä leivänpalassa on. Plus netti on täynnä kaloritietoa, sieltä voi opiskella kalorimääriä.. ei kukaan ole mestari syntyessään. 

Niin, takaisin laihtumiseeni!
Se, mistä tiesin, että olen laihduttanut oikein, oli kun jouluna annoin itselleni armoa syömisen suhteen. Söin paljon ja monena päivänä. Toki mahalaukkuni on pienentynyt ja päässäni kuuluu jo edes jonkinasteinen järjenääni siitä ,että mikä on vielä inhimillinen määrä ruokaa. Joten jouluna lihoin ainoastaan yhden kilon. Ja minusta se on hienoa. En ahdistunut lihomisesta, koska tiedän, että saan sen pois. Yhden kilon lihominen on osoitus siitä, että laihtumiseni on aitoa, eikä vain nesteen poistumista kehosta. Aidossa laihtumisessa ei liho kiloja heti takaisin, vaan pystyy toisinaan syömään suhteellisen normaalisti.. ja jopa hieman enemmänkin. Normaalisti olen joulun ja varsinkin jouluLOMAN aikana lihonut n. 3-4 kiloa.

Jutan ruoka ohjeet ovat seuraavanlaiset:
painot ovat kuivamuonan painoja, ei valmiin ruuan painoja (esim. riisi, kaurahiutale)

Ruokavalio naiset:

Aamupala: kaurahiutale 45 grammaa
rasvaton raejuusto 100 grammaa
sokeroimaton mehukeitto 150 grammaa
omega 3 tabletteja 2 kpl.

Lounas: kana tai kala tai naudanliha 100 grammaa
vihanneksia vapaasti 200 grammaa
kanamunan valkuainen 50 grammaa TAI rasvaton raejuusto 25 grammaa

välipala: 1 kpl Fast pro-FX lo-carb bar TAI 40g Fast Dietmix TAI 250g maitorahkaa + 100g pakastemarjoja

Päivällinen: riisi 40g TAI pasta 40g TAI peruna 170g
kana 100g TAI kala 100g Tai naudanliha 100g
vihanneksia vapaasti 200g
oliiviöljy 5 grammaa

Iltapala: maitorahka 250g TAI rasvaton raejuusto 150g
sokeroimaton mehukeitto 100g, vehnälese 10g
kaksi omega 3 tablettia.